Kuningaslohi

作词:Janne Rintala

作曲:Janne Rintala

所属专辑:Kuningaslohi

歌词

@migu music@

Kun pakettiin sain talveksi jälleen pellot,

tuvan hämyssä laukes hälyytys kellot.

Ei meidän kylällä ollut yhtään naista,

ja laki kieltää naimasta sukulaista.

Ei ollut laukussa leipää ja piimää, vaan passi ja hieman kahisevaa.

Päätin et palaan kun häitäni tanssitaan.

Ei meitä yksin oo elämään luotu,

ja kun ei vaimoa ovelle tuotu

Päätin lähteä käymään maailman merillä.

Ja vaikken ole mikään kuningas lohi,

vihdoin vaimon etsintä on ohi.

Laita äiti kahvia tulee ollaan kohta jo perillä.

Otin kentältä Finnairin siivet alle.

Kahden välilaskun kautta päädyin Pattajalle.

Pienen naisen kanssa iltaisin aikani käytin.

Sana kirjasta lopulta I love you: ta näytin.

Ei ollut laukussa leipää ja piimää,

tuntui et kohta häitämme tanssitaan.

Ei meitä yksin oo elämään luotu,

ja kun ei vaimoa ovelle tuotu

Päätin lähteä käymään maailman merillä.

Ja vaikken ole mikään kuningas lohi,

vihdoin vaimon etsintä on ohi.

Laita äiti kahvia tulee ollaan kohta jo perillä.

Ei meillä kahdella ole vielä samaa kieltä.

Vain käsimerkit ja hurttia seikkailu mieltä.

Alkuvaikeuden jälkeen talouskin toimii,

kun Pai Pai metsässä marjoja poimii.

Kyläyhteisön vaikee on ymmärtää,

että vaimoni tänne pysyvästi jää,

kunhan paperisotkut selviää.

Ei meitä yksin oo elämään luotu,

ja kun ei vaimoa ovelle tuotu.

Päätin lähteä käymään maailman merillä.

Ja vaikken ole mikään kuningas lohi, vihdoin vaimon etsintä on ohi.

Laita äiti kahvia tulee ollaan kohta jo perillä.

Ei meitä yksin oo elämään luotu,

ja kun ei vaimoa ovelle tuotu.

Päätin lähteä käymään maailman merillä.

Ja vaikken ole mikään kuningas lohi,

vihdoin vaimon etsintä on ohi.

Laita äiti kahvia tulee ollaan kohta jo perillä.

Laita äiti kahvia tulee ollaan kohta jo perillä.

Laita äiti kahvia tulee ollaan kohta jo perillä.

展开