Ilta Oopperassa

作词:samuli putro

作曲:samuli putro

所属专辑:Ipanapa 1

歌词

@migu music@

Ilta Oopperassa - Samuli Putro

Pariskunta päätti lähteä

Oopperaan

Ja hankki liput.

Körötteli keskustaan,

Tumppas auton sakkopaikkaan.

Näytös alkoi seitsemältä,

Pariskunta seisoi oven edessä

Jo vartin yli kuus.

Hermostutti kumpaakin,

Oli nähkääs eka kerta

Arvostetun taidemuodon

Juhlavassa palatsissa.

Ukon puku kinnas hiukan

Vatsasta ja kainaloista,

Eukon käsilaukku oli uus.

Eipä mennyt aikaakaan,

Kun lämpiössä oli ryysis.

Hienot herrat rouvineen

Ja oopperasta hullaantunut

Nuoriso jo piti möykkää,

Nyökkäilivät toisilleen.

Haisi tungos, haisi hiki.

Sitten kuului ensimmäinen

Kellonsoitto, joka meinaa,

Että kohta show jo alkaa.

Kiirehtikää, kiirehtikää,

Kiirehtikää, kiirehtikää!

Pariskunnan paikat oli permannolla:

"Hyvät paikat", eukko kiitti ukkoaan

Ja muiskas tälle pusun otsaan.

Ukkoraukka punastui,

Mut älys olla hiljaa,

Koska vaiti oli muutkin katsojat.

Nainen kiljui korkealta,

Mies taas mörisi kuin karhu.

Välillä ei tiennyt, laulaako nuo

Suomea vai kiinaa.

Suuren kohun aiheuttanut

Orkesterin kapu

Oli pienen pieni äijä,

Jonka housut oli liian tiukat.

Ensimmäinen puoliaika

Kesti hiukan yli tunnin.

Ukko alkoi pitkästyä,

Penkki painoi ristiselkää,

Mutta kun on oopperassa,

Ei kesken kaiken kehtaa poistua,

Paitsi vuoksi sairastapauksen.

Vihdoin koitti väliaika,

Kaikki kansa ryntäs juomaan

Kahvia ja konjakkia.

Eukko ryysti valkoviiniä,

Ukko nappas tuulihatun.

Mutusteli sitä hiukan,

Sitten hoksas mahdollisuuden:

"Ai, ai, ai, ai, vatsaa polttaa,

Taitaa olla liian vahvaa

Kahvi sekä tuulihatut.

Kurja vatsa noin kun satut."

Eukko katsoi ukkoaan

Ja tokas vakavana ääneen:

"Jopas kävi huono tuuri,

Kesken taitaa ilta jäädä."

"Höpö höpö", sanoi äijä.

"Minä lepään lämpiössä,

Riennä toinen näytös katsomaan."

Näin myös tehtiin, näytös alkoi.

Ukko kaivoi povaristaan

Virnistellen sikarin,

Tilas vielä suuren kahvin.

Orkesterin pauhu kuului

Seinän läpi salista

Ja ukko taputteli vatsaansa.

Oopperasta nauttia

Voi monenlaisin tavoin

Ja ne kaikki tavat ovat oikeita.

(2x)

展开