Kahdeksantoista Aina

作词:Ismo Alanko

作曲:Ismo Alanko

所属专辑:Maailmanlopun sushibaari

歌词

@migu music@

Kahdeksantoista aina - Ismo Alanko

Terve Ismo mitä kuuluu

Sä et tunne mua mutta mä oon sä

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin

älä säikähdä

Sun kavereitas siinä nurmikolla

Ei ole enää he poistuivat

Tämä puisto on kuin ennenkin

Samat kujeet toistuvat

Me ollaan tässä yhdessä

Kaikki yhtä aikaa

Isät ja pojat sekaisin

Minkä lahjan sulta sainkaan

Anna mennä älä jarruta

Kuin tiukoissa mutkissa

Paina urku auki suorilla

Kaasu pohjassa

Sillä sinun on valtakunta ja

Voima iankaikkisesti

Mä oon sulle unta sä viet mua ikuisesti

Pistellään menemään

Levätään vastahaudassa

Paitsi sunnuntaisin jolloin

Täytyy saada nukkua

Pistellään menemään

Levätään vasta haudassa

Paitsi silloin kun on aika olla

Hiljaa nurkassa

Sä olet kahdeksantoista aina

En ala neuvoa en opettaa

Koska sä tiedät paremmin

Ota rennosti älä jännitä

Me ollaan yhtä myöhemmin

älä luule muita viisaammiksi

Sillä viisaskin lankeaa

älä luule muita kauniimmiksi

Myös kauneus on ankeaa

Sullon ovet ja ikkunat auki

Suureen ja kiehtovaan maailmaan

Mä oon sulkenut niistä muutaman

Muttei niitä saa loppumaan

Kiitos siitä että kuuntelet

Mitä sydän kuiskuttaa

älä anna pelon päättää

älä jalkojas liikuttaa

Mä tein sen sitten kuitenkin

Aloin neuvoja tuputtaa

Koeta nähdä mun lävitseni

Siellä maailma huutaa

Jokainen meistä on tärkeä

Kaikki rakkautta ruikuttaa

Et ole yksin et ainoa

Vaikka siltä vaikuttaa

Anna mennä älä jarruta

Kuin tiukoissa mutkissa

Paina urku auki suorilla

Kaasu pohjassa

Sillä sinun on valtakunta ja

Voima iankaikkisesti

Mä oon sulle unta

Sä viet mua ikuisesti

Pistellään menemään

Levätään vasta haudassa

Paisti sunnuntaisin jolloin

Täytyy saada nukkua

Pistellään menemään

Levätään vasta haudassa

Paitsi silloin kun on aika olla

Hiljaa nurkassa

Pistellään menemään

Levätään vasta haudassa

Paisti sunnuntaisin jolloin

Täytyy saada nukkua

Pistellään menemään

Levätään vasta haudassa

Paitsi silloin

Kun on aika olla hiljaa nurkassa

Kahdeksantoista aina

Kahdeksantoista aina

Kahdeksantoista aina

Kahdeksantoista aina

展开